Sunday, September 11, 2011

Alppi-kaipuu

Näin ne ajatukset taas harhailivat gradunkirjoittamisen ja tenttien luvun puolelta matkailuun. Istuin tuossa juuri hetki sitten asuntomme parvekkeella ja katselin auringon paistetta kerrostalojen takaa. Jotenkin ajatukset harhaituivat jälleen pois Suomen maalta.

Nelisen vuotta sitten kävin kouluryhmän mukana tutustumismatkalla Cerniin ja siinä samalla Ranska Alpeilla Chamonixissa. Mongolian, Intian ja Jenkkienkin jälkeen arvostan tuon paikan kyllä yhdeksi maailman kauneimmista. Valitettavasti aika on kadottanut muististani kaikki
käytännön asiat, ja mieleen on jäänyt vain upeat maisemat ja pari sattumusta.

Muistan hyvin kun ajoimme minibussilla Genevestä Chamoxiin. Aurinko oli nousemassa. Jo ensimmäisten kukkuloiden kohdalla alkoi henki salpautua. Aurinko paistoi lumisten huippujen takaa, kun pikku hiljaa olimme valtavien huippujen keskellä. Selkeästi muistan miten erään vuoren rinteessä näkyi pieni kappeli. Jotenkin näky oli hyvin lumoava. Taisin jo silloin vannoa palaavani tänne.


Chamonixissa parasta on Aiguille
du Midi, eli 3842m korkeudessa oleva huippu jonne pääsee nousemaan hisseillä. Eräällä mukana olleella opettajalla alkoi huipulla heikottaa, koska ilma oli sen verran ohuempaa. Ylhäältä on näkymät Italiaan, Sveitsiin ja Ranskaan.

Itse kylä oli tuolloin myös todella ihana. Mahdollisesti aika on kullannut muistoja, mutta jotenkin jäänyt mieleen alppi-tyyliset talot ikkunaluukkuineen. Kai jonkin lähiöalueen kaavoitus sallii minun unelmatalooni samanlaisen julkisivun? Pienestä liha- ja makkarakaupasta os
tin isälle tuliaisiksi purkillisen säilöttyjä sieniä. Eivät tainneet vain ikinä uskaltaa syödä niitä, koska etiketti oli ranskaksi.

Chamonixissa oli myös parhaiten piilotettu McDonalds minkä olen koskaan nähnyt. Se sijaitsi vanhassa talossa, ja jopa M-logokin oli tehty
puusta ja maalattu tumman vihreällä värillä sulautuen muihin rakennuksiin. Ateria taisi maksaa enemmän kuin Suomessa, ja työntekijä ei puhunut englantia. Onneksi homma hoitui heikolla ranskankielen taidollani. Seuraavaa kertaa varten olen vakaasti päättänyt petrata ranskankieleni kuntoon, eli jälleen ilmottautunut ranska 2-kurssille yliopistolle : )


Nyt olisi tietysti oikein otollinen hetki varata talvilomaa, mutta jotenkin ei saa aikaiseksi. Kun ei millään malttaisi olla pois töistä tai koulusta. Haaveissa siintää ihan kokonainen kuukausi tai useampi Ranskassa. Mahdollisesti tulevaisuudessa...


Kuvat: Minä itse

Monday, August 1, 2011

Kaunas neljässä päivässä

Nyt on sitten lomat lusittu. Vietimme siis puolison
kanssa neljän päivän kaupunkiloman Liettuassa Kaunaksen kaupungissa. Sää oli lämmin ja pilvinen, juuri ihanteellinen kaupungilla kiertelyyn ja terassilla istuskeluun.
Hotellimme oli kohtuhintainen ja erittäin siisti Park Inn Kaunas. Hotelli sijaitsee lähellä Akropolis-ostoskeskusta ja Laisves-pääkatua. Kummastakin löytyi hyvin shoppailupaikkoja suomalaiseen makuun. Eurooppalaiset vaateketjut oli hyvin edustettuina. Hinnat vastasivat suomen hintatasoa. Hotellilta oli noin
kilometrin kävelymatka idylliseen vanhaan kaupunkiin.

Kaunaksesta löytyy useita vanhoja kirkkoja ja linnoituksia. Yksi helpoiten saavutettavissa oleva on Nemusis ja Neris jokien risteyksessä sijaitsevassa puistossa oleva Kauna Pilis. Linnoituksen tornissa on museo. Kaunaksesta löytyy myös useita muita mielenkiinteisia museoita. Me piipahdimme Piru- ja sotamuseoissa. Great War Museum teki erityisesti puolisoon suuren vaikutuksen neuvostohenkisillä aseillaan ja esineillään. Sisäänpääsymaksut olivat noin euron luokkaa.


Parasta kaupungissa oli ruoka. Esimerkiksi kaksi pastaa ja 0,5 litran tuopit paikallista olutta
maksoivat kohtuulliset 10 euroa. Kaikki ruuissa
käytetty liha oli erittäin maukasta ja lihaisaa, ei mitään suomalaisia jauhonakkeja. Berneliu Uzeiga-nimisen ravintolaketjun ravintoloista saa erinomaista perinteistä liettualaista ruokaa. Itse innostuin kokeilemaan paikallista ruokalajia, joka makkara perunan sisällä. Eksoottista!

Kaupunki oli erittäin siisti ja ihmiset ystävällisiä. Katukuvassa näkyi paljon lapsia, joka johtunee varmasti kaupungin hyvistä leikkipaikoista puistossa, eläintarhasta ja linnoituksista. Suomalaiset eivät olleet vielä valloittaneet koko kaupunkia, vaikka hotellin aamupalalla vanhempi rouvashenkilö kovaan ääneen huutelikin "Taas on kokkeli liian löysää!" Suosittelen tätä kohdetta lämpimästi, joten ei muutakuin lentotarjouksia kyttäämään!


Tuesday, July 26, 2011

Kaunas, Liettua ennakkotunnelmia

Nyt on ollut pientä blogihiljaisuutta, koska valitettavasti gradu ja pari muuta pikku projektia töitten ohella on vieneet mehut. Yritän kunnostautua.

Huomenna sitten onkin edessä kesän ainut loma, viisi yötä Liettuassa! Lennot tuli bongattua Ryanairin erikoistarjouksesta erittäin kohtuulliseen hintaan. Vastapainoksi töissä raatamiselle ajattelimme puolison kanssa viettää päivät Liettuassa lähinnä nauttien naurettavan halvasta ruuasta ja juomasta.

Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki. Nähtävyyksinä on kirkkoja ja luostareita. Ainakin keskustelupalstojen perusteella paikka on vielä aika "alkuperäiskunnossa", eli suomalaiset kaljaturistit eivät ole vielä valloittaneet koko kaupunkia. Saa nähdä pärjätäänkö pelkällä englannilla.

Hotelliksi on valittu Park inn Kaunas. Vaikuttaa ennakkokuvauksen mukaan erittäin siistiltä, ja samoista tiloista pitäisi löytyä ravintola, kasino ja kauneishoitola/kylpylä. Hintatasoltaan oli keskiluokkaa, ehkä jopa hiukan kallis. Kuitenkaan viiden yön hinnalla ei saa edes yhtä yötä Haikon kartanosta.

Eniten ehkä kiinnostaa paikallinen Pirumuseo. Museota on kehuttu paljon, joten odotukset korkealla. Varmasti myöskin tulee shoppailtua. Matkaan lähdemme ilman laukkuja ruumassa, mutta takaisin päin on yksi laukun paikka varattua. Eli tavoitteena ostaa vaatteita, kenkiä ja viiniä 15kg, jottei laukusta maksettu hinta menisi hukkaan!

Palailen maanantaina raportoimaan lisää! Ensi viikolla tarkoitus myös postata Andamaani-juttuja, sekä mielikuvitusmatka Tajikistaniin. Voitte vaikka odotellessa googletella Tajikistanin, on nimittäin huimannäköinen paikka!

Sunday, June 26, 2011

People of Walmart- omat kokemukseni

Kun yö laskeutuu Yhdysvaltojen ylle, nämä henkilöt nousevat maan alta. He pukevat päälleen mitä omituisimmat asusteensa ja lähtevät matkustamaan Greyhound-busseilla tai ostamaan välipalaa Walmartista, Yhdysvaltojen 24/7 aukiolevasta Citymarketista. He ovat People of Walmart.

Jos ilmiö ei ole sinulle ennestään tuttu, suosittelen lämpimästi tutusmaan People of Walmart-sivustoon. Jos taas olet yhtä laiska kuin Walmart-juntitkin, etkä jaksa selata sivustoa läpi, niin suosittelen edes tutustumista tähän videoon.

Itse törmäsin näihin henkilöihin erityisesti bussilla matkustaessa Jenkkilässä. Keskiverto jenkkihän ajaa siis normaalisti omalla maasturillaan, pitemmät matkat mennään lentäen. Niimpä junat ja bussit ovat leimautuneet rupusakin kulkuvälineiksi.

Minun kokemukseni näistä henkilöistä yöbussissa oli kuitenkin ihan ok. Kaikki olivat aika hiljaisia,
eikä kukaan esimerkiksi näkyvästi juonut viinaa bussissa (täällä sivistysmaassa Suomessa tähän törmää pitkillä matkoilla jatkuvasti). Eräs nainen tosin hukkasi lippunsa bussin vaihdossa, ja joku oli pakannut matkatavaransa valtavaan pyykkikoriin, jota tonki aina välillä. Yhdellä ei ollut ollenkaan matkassa kenkiä, ja hän sentään oli matkalla Californiasti Nykkiin! Kuitenkin pääasiassa aika hilpeää porukkaa. Varmuuden vuoksi istuin kyllä bussissa heti kuskin takana...

Varmastikkin yksi syy tällaisen ihmisryhmän kuin People of Walmart olemassa oloon on Yhdysvaltain kallis terveydenhuolto. Suurin osa näistä ihmisistä kärsii mielenterveysongelmista, ylipainosta, puutetaudeista ym. ongelmista, koska ei ole vakuutusta jonka pikkiin ongelmat voisit hoidattaa.

Toivotaan, että USA vihdoin tajuaisi muuttaa terveydenhuoltojärjestelmäänsä, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla People of Walmart. Tsemppiä tähän päivään People of Walmarteille ja blogini lukijoille!

Wednesday, June 22, 2011

Miksi matkustaa lomalla Fort Myersiin Floridaan?

Itse vierailin Fort Myersissa viiden päivän ajan tuossa huhtikuun alussa. Fort Myers sijaitsee Floridan länsipuolella Meksikon lahden rannan läheisyydessä. Alueeseen kuuluu Fort Myersin downtown, Cape Coral, Fort Myers Beach, Sanibel-Island ja lukuisia muitakin alueita ja saaria. Kohteeseen pääsee Suomesta ainakin lentämällä New Yorkin kautta.

Itse asuin lomani ajan Fort
Myersin keskustassa, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä rannikosta joen rannalla. Keskusta on oikein viehättävä kauniine kivetyksineen ja yksilöllisine ravintoloineen. Kaupungissa ykköskulkuvälineenä toimii auto, mutta myös bussiliikenne toimii moiteetta. Esimerkiksi rannalta toiselle pääsee kätevästi trollilla, jolla yksi matka maksaa 0,5$.

Fort Myers Beach on juuri niin amerikkalainen ranta kuin vain voi kuvitella. Kauniilta pääkadulta saa ostettua meksilaistaruokaa ja hampurilaisia mukaan rannalle. Ainakin huhtikuussa ranta oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, ja veden väri oli jopa likaisen harmaansininen. En sitten tiedä miten tuo öljyvuoto vaikuttanut juuri tuolla alueella.

Jenkeissähän julkisilla paikoilla juominen on ankarasti kiellettyä ja rangaistava teko. Kuitenkin hotelleilla oli omat yksityiset kaistaleet rannasta, jolloin näillä alueilla sai anniskella. Fort Myers beachin tuntumassa oli myös turistikauppoja, ja järjestettiin kaikenlaista delfiinin bongailureissua ym hässäkkää.

Itsekkin innostuin eräänä päivänä hyppäämään satamasta kalastuslaivan kyytiin. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Kalastuslaivalla oli oikeastaan todella hauskaa. Kaloihin ei tarvinnut turistin koskea, vaan sen hoiti miehistö. Varsinainen kalastus tapahtui ongella, jossa oli kela. Siimassa oli painot ja se pudotettiin ihan merenpohjaan. Sitten rullattiin vimmatusti jos nyki.... Tällä kalastusretkellä oli hintaa 50$, ja se kesti seitsemän tuntia. Kannattaa varata evästä ja juomista runsaasti mukaan, vaikka laivalla kanttiini onkin.

Matkustin myös Sanibel-Islandille, joka olikin oikea unelmasaari keskellä Walmartteja ja moottoriteitä. Valitettavasti kyseiselle saarelle ei päässyt bussilla, vaan jouduin käyttämään taksia. Saarelta löytyy kourallinen rikkaiden rantataloja ja lomaresortteja. Ehdottomasti yksi saaren hienommista kohteista oli Bowman's Beach. Kyseisellä rannalla ei ollut lähes ketään muita lisäkseni, ja hiekkaa jatkui rannassa silmin kantamattomiin. Täällä vesi sinivihreää ja välillä aallot tuovat näkinkenkiä rantaan. Kyseinen ranta oli luonnonsuojelualuetta, joten pikaruokaloitakaan ei rannasta löytynyt pilaamasta tunnelmaa. Ihana paikka<3

Miksi siis matkustaa Floridaan lomalle?
  • Aasiaan verrattuna asioiden hoito oli huomattavasti helpompaa, syynä yhteinen kieli ja samankaltaisuudet kulttuureissa
  • Dollarin kurssi on hyvä Eurooppalaisille
  • Yleensä ruokalistasta ymmärti mitä on tilaamassa, Aasiassa usein meni vähän haku-ammunnaksi
  • Ihmiset todella mukavia ja suvaitsevaisia, Pohjoismaalaisia pidetään kovin eksoottisina
  • Auton voi vuokrata huoletta, ajaminen hyvin samankaltaista kuin Suomessa
  • Missään ei tarvinnut pelätä mitään tappajapöpöjä, Intiassa sai koko ajan olla desaamassa käsiään
  • Jenkeistä löytyy paljon loistavia museoita ja muuta kulttuuria

Kuvat: ihan itse otettuja

Sunday, June 19, 2011

Mielikuvitusmatka- Nirvanaa etsimässä Ranskan viinitarhoilla


Tämä aihe tuli ajankohtaiseksi, kun jutustelin viikonloppuna parin tuttavani kanssa erikosoluita maistellen. Kuinka eksoottista olisikaan lähteä kahdestaan puolison kanssa tutustumaan Eurooppaan ja erityisesti Ranskaan viinitiloja kierrellen! Katsella ikkunasta vehreitä viljelmiä, ja yöpyä vastaantulevilla viinitiloilla nauttien talon erikoisuuksista. Aah!

Aloinkin selvittämään miten tämä olisi mahdollista toteuttaa. Meille siis paras viininmaistelumaa olisi ranska, koska allekirjoittanut on jo useita vuosia koittanut taistella oppiakseen kyseisen kielen salat. Alue joka minua eniten kiehtoo on Ranskan eteläisimmässä osassa sijaitseva Provencen-maakunta. Alueelta löytyy niin ihania historiallisia kaupunkeja kuin luontoakin.

Suunnitelun aloitin palauttamalla mieleeni loistavan tv-sarjan Ozin ja Jamesin uudet viiniseikkailut. Tässä sarjassa aina yhtä hauska Top Gearista tuttu James May kiertelee viinitiloilla. Suosittelen lämpimästi tätä sarjaa, mutta varoitan, että viininmaistelu-kärpänen saattaa kyllä purra.

Ensimmäisenä, kun aloin googlailemaan aihetta vastaan tuli suomalaisen välittäjän myynti-ilmoitus ranskalaisesta viinitilasta. Hintaa vähän päälle kaksi miljoonaa euroa, mutta saatoin jo haistaa rypäleiden tuoksun ja tuntea lämpimän tuulen kivilinnani parvekkeella istuessa. Pitääkin alkaa ehdottelemaan puolisolle, jos tehtäisiin pieni alanvaihto ;)

Takaisin asiaan. Jos tahtoo päästä helpolla, voi viinimatkan ostaa suoraan matkailuyritykseltä. Matkailualanyrittäjä Ingves tarjoaa oikein hyvän kuuloista viininmaistelupakettilomaa mielestäni aika kohtuulliseen hintaankin. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

Kuitenkin jos haluaa mennä oman mielensä mukaan, niin reissuhan silloin kannattaa suunnitella itsenäisesti. Jos ei itsellä ole halua ajaa autoa, voi esimerkiksi Provencesta alueelta ostaa useilta eri matkanjärjestäjiltä päivän tai parin mittaisia noin 75-150e hintaisia viininmaisteluretkiä. Näillä retkillä ei ainakaan tarvitse huolia kielimuurista, oppaat puhuvat ainakin nettisivujen mukaan englantia!

Minun unelmamatkani olisi ajella verkkaiseen tahtiin omalla autolla sinne minne nenä näyttää. Matkalle voisi sattua ihania kodikkaita bed & breakfast-yöpymispaikkoja. Välillä voisi pysähtyä useammaksikin päiväksi mieleiselle tilalle.

Hinnasta tällaiselle lystille minulla ei ole mitään käsitystä, enkä taida uskaltaa edes laskea. Bensa ainakin maksaa, ja tuskin viinitiloilla yöpyminenkään halpaa on. Nopealla silmäyksellä oletan hintojen olevan noin 50-150e/yö/huone. Ja viinit eivät kuulu hintaan.....
Taitaa jäädä tämä reissu toistaiseksi vielä ihan vain unelmaksi.



Linkit:


Photo: Dan
Picture: xedos4







Wednesday, June 15, 2011

Top 10 Ravintolaketjut Yhdysvalloissa

Minun kaiken kattava mielipiteeni USA:n ketjuravintoloista.
Yksilöllisiä ravintoloita on todella vaikea löytää suurkaupunkien ulkopuolelta. T
ien varret täynnä samaa ketjuhelvettiä. Jenkeissä kuitenkin on yksi asia
paremmin kuin Suomessa: Ketjujen välillä on kilpailua ja ketjuissakin on paljon valinnan varaa.

Top 10 ravintolat:

  1. Denny's Pikaruokaa pöytiin tarjoiltuna, sopivat hinnat, hyvän makuista ja hienot smoothiet
  2. Steak & Shake. Erittäin kohtuuhintainen hampurilais-ja pirtelöravintola.
  3. Hardee's. Kelvollinen ja edullinen pikaruokalaketju. Kana-annokset loistavia. Älä kuitenkaan erehdy ottamaan mitään hodaria jauhelihamössöllä. Oli aika yököttävää.
  4. Burger King, Miksei tätä ole Suomessa?
  5. McDonald's, kyllähän tätä herkkua on päässyt maistelemaan ihan Suomessakin, mutta on se silti jenkeissä eri asia. Totuus vain on, että pienissä suomalaisissa yksiköissä ruokaa seisotetaan aivan liian kauan. Tällöin hampparista tulee pehmeä ja vetelä, ranskalaisiin tulee paha sivumaku. Jenkeissä kaikkialla ruoka oli todella freshiä. Mäkkärin parasta tarjontaan Jenkeissä oli ranch-ateria.
  6. Dunkin' Donuts, Varmasti kuuluisin donitsiketju Jenkeissä. Tarjoaa loistavaa aamupalaa myös. Donitsit herkullisia ja mielikuvituksellisia.
  7. Arby's, on erikoistanut nimen omaan pihveihin hamppareitten välissä. Täältäkin sai hyvään hintaan kelpo sapuskat.
  8. Starbucks Coffee, Näitä löytyy toki ympäri maailmaa, mutta ainahan suomalaisen silti pitää päästä tänne litkimään jääkahvia. Hyvät voileivät, hinnat kuitenkin aika kalliit budjettimatkailijalle.
  9. iHop Ykkösmesta syödä pannareita. Täältä löytyy kaikenlaista unelmapannaria joista Suomessa voi vain haaveilla...
  10. Lenny's, Mahtavat sämpylät, toimipisteitä löytyy ainakin New Yorkista.
Tähän lopuksi haluan vielä kehua Orlandon International Drive kadulla olevaa Huladog-kioskia. Kioski on kuulemma aivan ainut laatuaan. Hotdogin tapainen Huladog tehdään siis Hawailaiseen mausteiseen makkaraan, ja kuorutetaan sinapin ja ketsupin lisäksi hedelmäsoossilla. Makuja hedelmäsoossiin valittavana ananas, banaani, mango ja omena. Kahta ensimmäistä maistoin ja oli erittäin hyvää. Suosittelen!

Tässä kirjoittaessa tulikin älytön nälkä. Ehkä pitää alkaa varaamaan lentoa jenkkeihin...

Picture: digitalart
Valokuva: Minä itse iHopissa pannarilla

Monday, June 13, 2011

Intia- matkavinkit


Jouluna 2009 käväisin puolison kanssa kuukauden ajan tutustumassa Intialaiseen elämään. Pääasiassa pyörimme Andaman & Nicobar-saarilla, mutta jokunen päivä vietettyä myös Delhissä ja Chennaissa. Tähän postaukseen kokoan ajatuksiani Intialaisesta kulttuurista. Kirjoitan Andamaanien seikkailuista vielä erillisen postauksen myöhemmin.



Kulttuurierot

Intialaisista ihmisistä huokui rentous jo kauas. Ainakin merenrannassa asuvat intialaiset vaikuttivat kiireettömiltä ja olivat hyvin sinut itsensä kanssa. Intialaisista jäi erittäin ahkera kuva, tosin työkin tapahtuu omalla ajallaan. Ainakaan Andamaaneilla sanaa kiire ei tunnettu.

Erityisesti ravintoloissa palvelu oli jotain aivan uskomatonta. Ruokaa sai odotella välillä jopa kaksikin tuntia. Ruoka tuli aina aivan eri aikaan, joskus jopa jälkiruoka edellä. Kiitokset kuitenkin sitkeille kokeille, jotka laittoivat ruokaa pilkkopimeässä illassa sähkökatkoksenkin aikana. Kaikkea muuta saattoi katkon aikana tilata paitsi pirtelöä xD

Laivalippujen ostaminen oli myös oikea taitolaji. Port Blairin sataman lippuputiikki oli auki hyvin satunnaisina ja mielivapaina aikoina. Loppupeleissä meidän lippujen hankinta jäi edellä mainitusta syystä samalle aamulle kuin laiva lähti. Silloinkaan kyseinen putiikki ei ollut auki, mutta loput liput myytiin takahuoneesta käsin. Huone oli täynnä tungeksivia miehiä. Minä rennosti jyräsin rinkka selässä sekaan vaatimaan meille lippuja. Onneksi onnistuttiin, mutta tuolloin tunnelma oli kyllä kaikkea muuta kuin rento.

Parhaat ja pahimmat Intialaiset ruuat
  • Naan- ja Paratha-leipä, erittäin hyvää tuoreena
  • Tikka Masalat ym. tikat ja masalat, Itse en tämän nimisistä ruuista tykkäillyt, jotenkin tuo maustesekoitus oli aivan liian voimakas
  • Kookoskana ym. kookosruuat, Erittäin herkullisia, tuore kookos<3 Suoraan kuoresta juotuna maito parasta!
  • Curry, kuukaudessa sain aikamoisen yliannostuksen kyseistä maustetta
  • Gulap Jamun, tämä jälkiruoka on suomalaisen makuun kyllä aika eksoottinen....

Asiallinen pukeutuminen

Intiassa naiset käyttävät pääasissa saria (kirjoitetaan myös shari). Useimmiten tähän asuun kuuluu paituli ja legginsin kaltaiset housut, sekä huivi jolla peitetään kaulaa ja käsivarsia. Itsekin totesin Andamaaneilla huivin oikein hyödylliseksi vaatekappaleeksi. Huivilla pystyi suojautumaan auringolta ja tuulelta, tarpeen tullen sillä voi vaikka peittää itsensä lentokoneessa nukkuessa. Teetin myös paikallisessa ompelimossa itselleni sarin, joka tehtiin ilmeisesti normaalia hienommista kankaista. Hintaa tuolle puvulle tuli noin 20euroa. Valmistusajankohta siirtyi aina välillä useallakin päivällä....

Pahin vaatekriisi kuitenkin tapahtui Andamaaneilla Havelock Islandilla Elefanttirannalla. Saarella on kuitenkin useampi resortti ja turisteja varmasti lähes samanverran kuin pysyviä asukkaitakin. Kuitenkin saaren Elefanttirannalla oli vain intialaisia turisteja. Minä siinä sitten mitään sen kummemmin ajttelematta päätin lähteä Adidaksen kokouikkarissani snorklailemaan. Ja sain muuten tuon asun takia pikkuisen pahaa katsetta! Intialaiset naiset siis ainakin tuolla rannalla uivat päällysvaatteissaan. Tilanne oli kyllä todella outo, mutta johtopäätös on, että ei kannata uida uikkareissa Intialaisten seurassa? Mitäköhän olisivat mun bikineistä tuumanneet :/

Joka tapauksessa Intia ja Andamaanit on huikea paikka matkustaa. Kulttuuri on niin Suomessa totutusta poikkeava. Eikun vain kaikki varailemaan lentoja!

Photo: Atanu Ghosh

Tuesday, June 7, 2011

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Saturday, June 4, 2011

Mielikuvitusmatka - Seikkailu Amazon


En tiedä mistä tämän idean sain päähäni, mutta ajatus tällaisesta "lomasta" syntyi jo noin vuosi sitten. Toistaiseksi ei aika eikä budjetti vaan ole antanut periksi, jotta suunnitelmat saataisiin toteutettua.

Kaikki lähti tästä aivan huikeasta yrityksestä, joka löytyy sivuilta Bushmasters.
He järjestävät Guyanassa survivor-lomia joko autiosaarella tai Amazonin-viidakossa. Madventuresia katsoneena valitsisin ehdottomasti Amazonin. Eipä enää ikinä tarvitsisi jäädä hiljaa, kun miehet kertovat intissä nukkuneensa öitä puolijoukkueteltassa paukkupakkasilla. Voisi vain sanoa olleensa yksin Amazonin viidakossa viidakkoveitsen kanssa asuen omatekemässä majassa syöden luonnonantimia.

Bushmasterin tarjoama lomapaketti vaikuttaa aivan täydellistä. Jotta saavuttaisi leirin pitää lentää, meloa ja kulkea neljä eri automatkaa. Tämän jälkeen ollaan tarpeeksi syvällä viidakossa. Aluksi perusleirillä totutellaan oloihin oppaan kanssa. Sitten vuorossa parin päivän yksin oleilu viidakossa. Miettikääpäs nyt kuinka siistiä tämä olisi!

Hintaa tälle hässäkälle tulisi varmastikkin noin 1500e lennot + 1500e tuo kyseinen parin viikon selviytymiskurssi. Jotenkin näkisin tämän todellakin koko rahan arvoisena. Tämä olisi myös hyvä motivaatio kuntoiluun.

Kyseinen yhtiö järjestää myös safareita, maasturiajoa viidakossa, cowboylomia ja ratsaslomia viidakossa.

Tälle reissulle tekisi mieli lähteä heti, koska pelkään iän karttuessa myös rämäpäisyyteni menettämistä. Toki kyseinen kurssi vaatii varmasti myös hyvää kuntoa ja ennakkoluulottomuuta.

Kannattaa ehdottomasti tsekata nämä sivut ja alkaa suunnittelemaan omaa Amazonin valloitusta!

Picture: Karen Shaw

Wednesday, June 1, 2011

Halpojen lentojen kalastelu- aivan oma taiteenlaji

Edullisen budjettimatkan suuri salaisuus on edulliset lennot. Erityisesti jos suuntana on jokin länsimaa, jossa rahaa uppoaa muihin kustannuksiin yllin kyllin. Tässä joitain löytämiäni vinkkejä ja pari esimerkkimatkaa.

Pitkän selvittelyn (googlailun) jälkeen löysin tiedon, jonka mukaan halvimmalla lennot saa varaamalla keskiviikkona 8 viikkoa ennen lentopäivää. Ilman mitään suurta tieteellistä tutkimusta uskallan kuitenkin lähteä tukemaan tätä väittämää. Jos ei supertarjouksia lasketa, tämä sääntö on varmasti hyvin käyttökelpoinen lentojen varailuun.

Lentoja varatessa katson aina aika tarkkaan vaihtojen pituudet ja vaihtomaat. JFK ja Heatrow ovat ainakin niin valtavia komplekseja, että on ihme jos parissakaan tunnissa kerkeät vaihtamaan lentoasi. Ja matkatavarat hukkuvat aivan varmasti. Olen myös alkanut pitämään ajatuksesta, että lyhyelle lomalle lähdettäessä myös lento olisi lyhyt. Kyllähän 4-päivän New Yorkin reissusta 16h lentäminen vie aika suuren osuuden. Puhumattakaan kuinka paljon se kuluttaa voimia.

Tarkoituksena tulevaisuudessa on myös hankkia lentoyhtiöiden kanta-asiakaskortteja. Bonuksia saisi myös tietyistä hotelliketjuista. Toistaiseksi tällaisen kortin hankkiminen on ollut kaukainen ajatus. En koe matkustavani niin paljon, että kortista olisi hyötyä. Kuitenkin pitäisi tutkia asiaa.


Helsinki -Port Blair, Andaman Islands, Intia, noin 600e:
  • sisälti kolme eri lentokenttää suuntaansa pitkillä vaihtoajoilla
  • Kohteessa rahaa meni 700e/kk/lärvi--> reissun kokonaishinta noin 1300e
  • Minusta tämä hinta lennoista kyllä kannatti





Lentokentät, lentokoneet ja lentäminen

En oikeastaan ole mikään suuri lentämisfanaatikko. Lentämisen vaikutuksista ilmastoon en ole niinkään kiinnostunut, mutta sen sijaan itse kokemuksena lentäminen on ollut alusta asti tuskaa. Minulla oireilee erityisesti korvat ja poskiontelot. Olen kuitenkin kokenut helpotusta käyttämällä Duact-allergialääkettä ennen lentoja ja lentojen ajan. Kyseisellä lääkkellä on ilmeisesti limakalvoja laajentavaa vaikutusta, joka helpottaa paineen liikkumista päässä. Tai sitten se oli jokin muu hyvin lääketieteellinen selitys?

Lentokentilläkään en viihdy yleensä. Jotenkin hermostuttaa kaikki vartiat ja tu
rvatarkastukset. Kuitenkin olen viettänyt kokonaisen yön aivan tarkoituksella nukkuen yksin lentokentän penkillä yksin. Kyseinen kenttä oli Fort Myersissa Yhdysvalloissa. Olin ainut ihminen kentällä puolen yön jälkeen. Mukava meksikolainen siivooja kävi imuroimassa penkin alta jolla nukuin. Varmuustoimena olin vyöttänyt lukolla kiinni vyöhöni rinkan ja repun. Varmasti aikamoinen näky, ja ei ne yöunetkaan kovin hyvät olleet.

Olen myöskin päässyt kokemaan "hätälaskun", kun kone ei saanut laskeutumislupaa perillä ja
joutui bensan loppuessa laskeutumaan toisen kaupungin kentälle. Tämän hässäkän seurauksena luonnollisesti myöhästyin myös jatkolennoilta. Tämän kautta opin kuitenkin kaiken
lentoyhtiöiden luonteesta. Kun valittaa ja ruinaa tarpeeksi saa myös korvausta. Tuosta hässäkästä irtosi ilmaisia ruokakuponkeja ja 250$ lahjakortti tulevia matkoja
varten!


Vinkkejä lentoasioihin:
  • Ota mukaan oma peitto ja niskatyyny. Tutuissa tavaroissa tulee paljon paremmin uni niin kentällä kuin koneessakin.
  • Jos lennot menevät pieleen kirjoita selkeä korvaushakemus ja vaadi korvausta kärsimyksestäsi!
  • Nojaa penkilläsi rohkeasti taaksepäin lentokoneessa, tämä luksus sisältyy lippusi hintaan
  • Avaamattomat karkki- ja sipsipussit menevät turvatarkastuksista moitteetta läpi. Omilla snäkseillä säästää huomattavasti. Stockholm-Arlandalla lentoa vaihtaessa voileipä maksoi 8 euroa..
  • Muista pitää purkkaa mukana, helpottaa korvien painetta nousussa ja laskussa
  • Jos lentäminen sattuu poskiin, vaadi lääkäriltä kunnon pöperöt lentojen ajaksi
  • Kysy apua jos olet eksyksissä tai pulassa lentoasemalla
Kuva: Tina Phillips

New York, Yhdysvallat- matkavinkit

Maaliskuussa 2011 pyörähdin neljän päivän pikavisiitilla New Yorkissa. Tavoitteeni oli jälleen minimaalinen rahankulutus. Kuitenkin nyt jälkeenpäin miettiessä huomaan tuon olleen tyhmä idea. New York oli kuitenkin ilmapiiriltään aivan valloittava, ja kyllä noissa maisemissa vaan silmä lepää.


Parhaat nähtävyydet:
  • Time Square
  • Empire State Building
  • Rockefeller center ja plaza
  • Fifth Avenue
  • Victoria's Secret, Toys"r"us, M&M-kauppa....

Budjettivinkit:
  • Älä syö Time Squarella tai muuallakaan turistimestoissa. Hinnat kauheat ja ruoka pahaa. Vertaa: Bubba Gump Shrimp- ravintolan katkaravut,ranskikset ja majoneesi Time Squarella 15$ ---> Marian Pizzan iso juustopizza-slice+ cokis 2,5$ Upper West Sidellä
  • Tämän kuulin itse aivan liian myöhään, mutta turistipisteistä on mahdollista ostaa jonkinlaisia alennushintaisia metrokortteja viikoksi. Metro on Manhattanilla kätevin kulkuväline jalkojen lisäksi
  • Jos uskallat ja on aikaa, yritä mennä lentokentille julkisilla kulkuvälineillä. JFK-Manhattan taksimatkan hinta on suolaiset 50$.
  • Vapauden Patsasta voi ihailla myös ilmaisesta State Island Ferry-laitasta, joka kulkee edes takas aivan patsaan vierestä
  • Älä osta vaatteita Manhattanilta, vaan matkusta New Jerseyhin outleteille.
  • Itse yövyin hostellissa nimeltä International Hostelling New York. Kyseessä varmasti Manhattanin halvin hotelli. Puitteet erittäin karut, mutta sijainti loistava.

Mitä minulta jäi tekemättä ja nyt harmittaa:
  • Broadway-esitys. Noin 50$ lippuhinta ja lippujen etukäteen varaaminen karkottivat minut tästä kulttuurisesta nautinnosta. Tarjontaa olisi löytynyt moneen eri makuun.
  • Helikopteri ajelu Manhattanin yllä- Hinnat pyörivät noin <200$
  • Aurinkoinen kesäpäivä New Yorkissa. New York maaliskuussa on harmaa ja tuulinen. Central parkista ei oikein saanut mitään irti, ja Vapauden patsasta ihailin vain ohi menevästä laivasta.
  • Joulu. New York on varmasti valloittava myös jouluna!
Kuva: ihan itse otettu

Top 10 Matkailijan terveyttä edistävät tuotteet

  1. Rokotukset kuntoon. Jos sinulla on esimerkiksi armeijassa mahdollisuus saada hepatiitti-rokotukset ilmaiseksi, ota ne. Huolehdi, että rokotukset ovat voimassa. Älä säästä tässä asiassa vaikka se kallista lystiä onkin.
  2. Maalaisjärki. Jos ei ole ihan pakko, älä mene kaikkein likaisimpiin vessoihin tai syö alkeellisinta ruokaa. Vaikka Mongolialainen perhe tarjoaakin Jakinmaito-teetä tervetulojuomaksi, mieti kahdesti kestääkö mahasi.
  3. Käsidesi. Kaikista uhkarohkaista reissuista huolimatta en ole vieläkään sairastanut mitään todellista turistimahatautia. Syy varmasti lienee aktiivinen käsien pesu ja hysteerinen desaaminen. Nykyään tätä ihmelääkettä saa myös suihkeena!
  4. Aloevera-voide. Eksoottisissa maissa tämä on must. Haisee todella pahalle, mutta auttaa auringonpolttamissa ja ötököiden puremissa. Myydään luontaistuotekaupoissa.
  5. Rakkolaastarit. Kuumuus saattaa muuttaa parhaatkin kävelykengät polttouuneiksi, joissa jalat mehenevät päivän kaupunkikierroksen aikana. Ota mukaan jo Suomesta, Intiassa ei näitä ainakaan myyty apteekeissa!
  6. Aurinkorasva. Fort Myersissa tuli kärähdettyä niin pahasti iholta, että vielä seuraavanakin päivänä kärsin nesteyksen puutteesta pyörtyilemällä. On se myöskin vähän nöyryyttävää palata elämänsä reissulta aurinkolasien rusketusrajat naamassa työkavereiden pällisteltäväksi.
  7. Malarialääkitys. Tämän kanssa saikin olla yllättävän tarkka. Kaikenlaisia yhteensopivuus ongelmia mm. maidon ja ehkäisytuotteiden kanssa. Hintaerotkin ovat aika tähtitieteelliset. Ota näistä nyt sitten selvää....
  8. Hyttysverkko. Suojelee hyttysten lisäksi myös skorpiooneilta, centipedeiltä ja hämähäkeiltä.
  9. Matkapahoinvointilääke. Näitäkin on moneen lähtöön. Itsellä ollut tapana oksennella kaikilla pienillä laivamatkoilla koko vatsalaukun sisältö ulos. Pienellä vaivalla voi säästää kanssa matkustajia ikävältä laatan hajulta.
  10. Niskatyyny. Todettu käyttökelpoiseksi bussissa ja lentokoneessa. Ei pääse pää repsahtamaan, kun nukahtaa.
Picture: Paul

Mielikuvitusmatka-Karibian risteily

Tässä ihan lähipäivinä minulla heräsi uusi innostus Karibian matkailua kohtaan. Siitä innoissani suunnittelinkin kahden hengen 16-päivän reissun 1200 euron budjetilla per nenä. Tätä suunnitellassa olen oikein yllättänyt siitä, että on olemassa muunkinlaisia laivoja kuin ruotsinlaivat. Nämä alukset sisältävät ravintoloita, kasinoita, uima-altaita ja teattereja.

Toistaiseksi ei ainakaan aikataulu anna periksi tälle reissulle. Mutta jos siis antaisi, näin minä tekisin Karibian risteilyni päiväpäivältä:

  1. Lento: Helsinki--NYC
  2. Päivä New Yorkissa kierrellen Time Squarella
  3. Lähtö risteilylle. Alukseni voisi olla esimerkiksi Norwegian Gem. Tuolta laivalta löytyy mm. kylpylä, keilahalli, teatteri ja yhdeksän ravintolaa.
  4. Purjehtimista merellä ja laivasta nauttimista
  5. Purjehtimista merellä ja laivasta nauttimista
  6. San Juan, Puerto Rico-- kävelyä ihanilla romanttisilla linnoituksilla...
  7. St.thomas, USA Virgin Islands-- Niin kaunista!
  8. St. John's, Antigua------ sininen meri aah
  9. Philipsburg St. Maarten----- saari joka kuuluu puoliksi Hollannille ja puoliksi Ranskalle
  10. Tortola,Virgin Islands----- Upeat biitsit!
  11. Purjehtimista merellä ja laivasta nauttimista
  12. Purjehtimista merellä ja laivasta nauttimista
  13. Takaisin New Yorkissa
  14. Päivä New Yorkissa Shoppaillen
  15. Lento: NYC-Helsinki
Suosittelen lämpimästi kyseisten Karibian saarten googlaamista kuvahaussa.

Hinnaksi tälle kaikelle lystille tulisi siis noin 1200e sisältäen lennot, risteilyn ja hotelliyöt. Näin ainakin laskeskelin, jos lähtö olisi tammikuussa 2012. Risteilyn hinta sisältäisi vakuutuksen, kaikki ruuat, verot ja tietysti yöpymisen. New Yorkissa valintani olisi hostelli nimeltä Visit Manhattan Apartements. Kyseinen hostelli löytyi hostelbookerssin valikoimasta. Sijainniltaan ainakin vaikuttaisi loistavalta valinnalta.


Linkit aiheeseen:
http://www.hostelbookers.com/




Orlando, Florida- vinkit



Vierailin 2011 huhtikuussa Orlandossa yksin 12 päivän ajan. Tarkoituksena oli kiertää huvipuistot mahdollisimman tarkkaan ja mahdollisimman halvalla.

Minun lippuvalintani Disneyhyn oli 2-päivää Disney World-lippu ilman Park hopper vaihtoehtoa. Hinta noin 150$. Toinen lippuni oli 5-puiston Orlando Flexticket, sisältäen Universal Studiot, Island of Adventuresin, Seaworldin, Wet'n Wild ja Aqutika-puist
ot. Hinta noin 230$. Liput tilasin jo Suomesta käsin http://www.knowbeforeugo.com/ -lippukaupasta.



Yleisiä vinkkejä huvipuistoihin:
  • Jos mahdollista tule Orlandoon offseasonilla. Erityisesti vältä koulujen loma-aikoja.
  • Tutki huvipuistojen kohteet ja kartat netistä jo etukäteen. Puistot ovat aivan valtavia
  • Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta jos olisi, harkitsisin jonkinlaista jäljitintä jos sattuvat katoamaan.
  • Jos tahdot säästää aikaa ja hermoja osta liput etukäteen
  • Laitteisiin saa usein ottaa mukaan laukkunsa. Niihin joihin ei saa on tarjolla ilmaiset säilytyslokerot. Näihin ei kuitenkaan iso reppu mahdu.
  • Vessat ovat tilavia ja siistejä. Niistä ei tarvitse huolehtia.
  • Muista aurinkovoide ja päähine.
  • Tarkista jonotusajat laitteiden ulkopuolella olevista tauluista. Jonot jatkuvat usein vielä rakennusten sisällä.
  • Käytä hyväksi huvipuistojen pitkät aukioloajat. Tule heti auetessa ja ryntää suosikkilaitteeseesi ensimmäisten joukossa. Tai vastaavasti odota puistossa iltaan asti. Kahdeksasta kymmeneen olivat laitteiden jonot lähes olemattomat.
  • Huvipuistoissa on laitteisiin useita erilaisia jonoja. Kohtuulliseen hintaan saa ostettua Fast Pass-palvelun jolla pääsee menemään tavallisten jonojen ohi. Usein on myös single rider-jonoja, joista siis poimitaan yksin istuvia mukaan vajaisiin vuoristoratojen vaunuihin.

Näin säästät rahaa huvipuistossa:
  • Viime hetken puistolippuja voi saada hyvään hintaan International Drive-alueen lippukioskeista edulliseen hintaan
  • Omien eväiden tuonti puistoihin on sallittua, käytä tätä hyväksi! Vesipullo Wallmartissa maksaa 0,40$ - huvipuistossa 3,5$
  • Jos kuitenkin aiot syödä huvipuistossa, osta mealplan. Maksat siis tietyn summan (noin 30$) ja saat syödä koko päivän tuolla kupongilla tietyissä huvipuiston ravintoloissa
  • Osta Disney-matkamuistot mieluummin marketeista tai outleteista kuin itse puistosta. Esimerkiksi t-paidassa onnistuin säästämään 20$.
  • Älä sorru ainakaan kaikkiin lisämaksullisiin palveluihin, kuten ongintaan, ampumiseen, ihmiskuivauslaitteeseen tai ennustajaan.

Näihin kannattaa sortua huvipuistoissa:
  • Maista karkkiomenaa, näitä löytyy monella eri päällysteellä kuten valkosuklaamaapähkinällä.
  • Vaikka parhaaseen laitteeseen jono olisikin tunnin, luultavasti laite on paras ja jonottamisesi palkitaan
  • Virvokkeisiin, älä näännytä itseäsi janoon kuumassa Orlandossa
  • Universalin Harry Potter-tuotteita ei saa muualta kuin virallisista Universal-kaupoista. Suosittelen lämpimästi sortumista Taikaministeriö-paitaan, ajankääntäjään tai taikasauvaan.

Universal Studios (Universal Park):
  • Parasta Simpson-rata. Tänne myös pisimmät jonot.
  • Tarkistä järjestetäänkö matkasi aikana Mardi Grass-tapahtumaa. Tapahtuma sisältää mahtavan paraatin ja musiikkiesiintyjän. Tunnelma aivan mahtava. Itse satuin paikalle Beac Boyssin-konsertin aikaan. Konserttilippu sisältyi huvipuistolippuni hintaan.

Island of Adventure (Universal Park) :
  • Sisältää aivan loistavan Harry Potter-osion, faneille aivan ehdoton kokemus!
  • Parasta Harry Potter-osion Tylypahkan kierros.
  • Pienille lapsille soveltuvia laitteita on vähän nihkeästi. En toisi tänne ollenkaan alle 7-vuotiaita.
  • Poseidonin linna- laite on aivan ehdoton myös!
  • Simbad merenkulkija-osion puolelta löytyy mahtava korteista ennustaja. Suosittelen!
Disney Magic Kingdom ja Epcot:
  • Paljon juuri pienille lapsille ja koko perheelle soveltuvia laitteita. Aikuisille erityisesti Magic Kingdom oli jopa tylsä. (Osa puistosta oli tuolloin remontissa, kun kävin)
  • Jonotusajat olivat tuhottoman pitkiä.
  • Epcotin pienoismaailma todella hienosti toteutettu.
  • Magic Kingdomin prinsessalinnan sisällä ei ollut mitään :(
  • Jos haluat hahmon kanssa lounaalle, varaa lounas monta kuukautta etukäteen netistä
  • Jos haluat hahmon kanssa samaan kuvaan, valmistaudu jonottamaan. Prinsessa Ruususen kanssa samaan kuvaan jonotus kesti 2 tuntia.

Seaworld:
  • Paljon erilaisia eläimiä ja esityksiä. Kannattaa tarkistaa esitysajat jo etukäteen netistä.
  • Itseä kuitenkin alkoi säälittää kaikki nuo lukitut eläimet. Jos sinussa elää pieni kettutyttö, älä tule tänne.
  • Pingviinit olivat söpöjä<3

Wet'n Wild:
  • Sopivan pieni vesipuisto aivan International Drivellä
  • Täällä säilytyslokerot maksavat! Ota mukaan vain pakolliset tavarat. Repun päiväsäilytyksen hinta oli muistini mukaan 11$!
  • Useat liukumäet lasketaan kahden hengen veneillä tai patjoilla. Täällä tuli aika tylsää yksin.
  • Lastenallas pikkuliukumäkineen näytti erittäin houkuttelevalta!
  • Täällä sai ostettua juomapullon 8$, jota sai päivänaikana täydentää rajattomasti.

Muut vinkit Orlando:
  • Shoppaile Outleteilla edullisia vaatteita. Erityisesti UGG-kenkien outletkauppa jäi mieleen ;)
  • Kuljeskele International Drivella, huikea tunnelma turistiravintoloineen ja kauppoineen

Kuvat: ihan itse otettuja

Tuesday, May 31, 2011

TransMongolia -junalla halki Siperian -vinkit


Kaivan muistini pohjalta esiin vuoden 2008 huhti-toukokuun ja huimapäisen matkan junalla läpi Venäjän Mongolian kautta Kiinaan.

Tässä joitain koottuja vinkkejä meidän reissultamme:

Yleiset vinkit:
  • Hanki viisumit etukäteen Suomesta hyvissä ajoin (Ainakin jos olet stressaaja luonne ja matka-aikataulu on kireä)
  • Älä hukkaa mitään maahantulolappuja. (Näinkin saattoi Venäjällä käydä, onneksi tullisedällä oli hyvä päivä)
  • Varo juna-asemalla odottavia ukottajia. Yrittävät saada sinut juuri heidän hotellilleen. En itse kuitenkaan niihin autoihin hyppäisi...
  • Käytä vain virallisia takseja. Erityisesti Kiinassa yrittivät aina laittaa mittarin pois päältä ja vaatia tähtitieteellisiä summia
  • Suosi polkupyöräilyä, näkee maisemat paljon paremmin kuin esim. matkustamalla metrossa
Junailuvinkit:
  • Älä osta VR:ltä lippuja (Me ostimme välille Moskova-Irkutsk,ja maksoimme ylihintaa)
  • Junassa peseytyminen on hankalaa, ota mukaan kosteuspyyhkeitä joilla saat pahimman liat iholta pois
  • Jos nukut neljän hengen hytissä paikallisten kanssa, opettele kysymään venäjäksi "Haluatteko nukkua ylä-vai alasängyssä?" ja "Voimmeko sammuttaa hytin valot?"
  • Junien säilytystilat erittäin ahtaat, älä pakkaa liikaa tavaraa rinkkaan
  • Junien ravintolat olivat aika suppeita, evästä saa ostettua pysäkeiltä Maatuskoilta
  • Junien vessat ovat kiinni asemilla jopa useita tunteja
  • Junassa noudatetaan Moskovan aikaa. Valmistaudu armottomaan Jetlagiin, kun pääset junasta ulos.

Kohdevinkit:
  • Käy ihmeessä Baikal-järvellä, kun olet Siperiaan asti junalla ajanut
  • Pukeudu lämpimästi, sillä Baikalilla tuulee!
  • Valmistaudu lähtemään Mongoliassa viikon tai parin mittaiselle maaseutukierrokselle paikallisen oppaan ja kuljettajan kanssa. Meidän kierroksemme maksoi noin 200 dollaria/lärvi sisältäen ruuat ja majoitukset jurtissa
  • Valmistaudu henkisesti siihen ettei Mongolialaisissa kodeissa ole vessoja....
  • Älä missaa Kiinan muuria! Valitsemalla vaikeakulkuisen reitin saat vältetty muut turistit, mutta valmistaudu kiipeämään hiki hatussa.


Ruokavinkit:
  • Juo junassa teetä käyttäen junan samovaarissa lämmitettyä vettä
  • Osta juna-aseman Maatuskoilta jotain eksoottista itseleivottua evästä
  • Maista Omul-kalaa Baikalin rannalla
  • Jos pelkäät mahavaivoja, vältä Mongolialaista jakinmaito teetä
  • Syö Mongoliassa juuri teurastettua jurtan kaminan liedellä keiteltyä lammasta
  • Pekingin Night Market on vinkeä turistikohde.
  • Valitse huolella ravintola, jossa aiot maistaa Pekingin Ankkaa. Tässä kohdassa en säästelisi pennejä
Kuva: puolison ottama

Tervetuloa Matkavinkkaajaan!

Ensimmäinen bloggaus uutukaiseen matkablogiini. Ajatus blogin aloittamisesta heräsi, kun jenkkilän kiertoreissuni Facebook-bloggaukset herättivät suurta mielenkiintoa kavereiden keskuudessa.

Valitettavasti en ole kuitenkaan enää tänä vuonna luultavasti lähdössä matkalle. Jotta kuitenkin matkakuumetta saataisiin laannutettua, ajattelin kerätä tänne sivustolle vinkkejä edellisiltä reissuilta ja suunnitella matkoja kaiken kansan pällisteltäviksi. Minulla on kuitenkin tapana viikottain tutkistella matkauutisia ja suunnitella reissuja, joista kaikkia ei kuitenkaan ehdi/pysty itse toteuttamaan tässsä elämässä. Nyt nämä reissusuunnitelmat ovat kaikkien saatavilla, ja näitä voi aivan häpeilemättömästi hyödyntää oman matkansa suunnittelussa.

Sellaisilla spekseillä on tarkoitus lähteä liikkeelle.
Oikein hyvää aurinkoista matkailukevättä 2011 kaikille näille sivuille eksyneille!

T:Milla