Sunday, September 11, 2011

Alppi-kaipuu

Näin ne ajatukset taas harhailivat gradunkirjoittamisen ja tenttien luvun puolelta matkailuun. Istuin tuossa juuri hetki sitten asuntomme parvekkeella ja katselin auringon paistetta kerrostalojen takaa. Jotenkin ajatukset harhaituivat jälleen pois Suomen maalta.

Nelisen vuotta sitten kävin kouluryhmän mukana tutustumismatkalla Cerniin ja siinä samalla Ranska Alpeilla Chamonixissa. Mongolian, Intian ja Jenkkienkin jälkeen arvostan tuon paikan kyllä yhdeksi maailman kauneimmista. Valitettavasti aika on kadottanut muististani kaikki
käytännön asiat, ja mieleen on jäänyt vain upeat maisemat ja pari sattumusta.

Muistan hyvin kun ajoimme minibussilla Genevestä Chamoxiin. Aurinko oli nousemassa. Jo ensimmäisten kukkuloiden kohdalla alkoi henki salpautua. Aurinko paistoi lumisten huippujen takaa, kun pikku hiljaa olimme valtavien huippujen keskellä. Selkeästi muistan miten erään vuoren rinteessä näkyi pieni kappeli. Jotenkin näky oli hyvin lumoava. Taisin jo silloin vannoa palaavani tänne.


Chamonixissa parasta on Aiguille
du Midi, eli 3842m korkeudessa oleva huippu jonne pääsee nousemaan hisseillä. Eräällä mukana olleella opettajalla alkoi huipulla heikottaa, koska ilma oli sen verran ohuempaa. Ylhäältä on näkymät Italiaan, Sveitsiin ja Ranskaan.

Itse kylä oli tuolloin myös todella ihana. Mahdollisesti aika on kullannut muistoja, mutta jotenkin jäänyt mieleen alppi-tyyliset talot ikkunaluukkuineen. Kai jonkin lähiöalueen kaavoitus sallii minun unelmatalooni samanlaisen julkisivun? Pienestä liha- ja makkarakaupasta os
tin isälle tuliaisiksi purkillisen säilöttyjä sieniä. Eivät tainneet vain ikinä uskaltaa syödä niitä, koska etiketti oli ranskaksi.

Chamonixissa oli myös parhaiten piilotettu McDonalds minkä olen koskaan nähnyt. Se sijaitsi vanhassa talossa, ja jopa M-logokin oli tehty
puusta ja maalattu tumman vihreällä värillä sulautuen muihin rakennuksiin. Ateria taisi maksaa enemmän kuin Suomessa, ja työntekijä ei puhunut englantia. Onneksi homma hoitui heikolla ranskankielen taidollani. Seuraavaa kertaa varten olen vakaasti päättänyt petrata ranskankieleni kuntoon, eli jälleen ilmottautunut ranska 2-kurssille yliopistolle : )


Nyt olisi tietysti oikein otollinen hetki varata talvilomaa, mutta jotenkin ei saa aikaiseksi. Kun ei millään malttaisi olla pois töistä tai koulusta. Haaveissa siintää ihan kokonainen kuukausi tai useampi Ranskassa. Mahdollisesti tulevaisuudessa...


Kuvat: Minä itse